Etusivu » Seura » Melontavajan laajennus 2020-luvulla

Melontavajan laajennus 2020-luvulla

Allaoleva teksti ja luonnokset ovat peräisin 2010-luvulta eivätkä vastaa kaikilta osin tuoreimpia suunnitelmia (2023).

Vihurin nykyisen melontavajan viereen on suunniteltu uudisrakennusta, jossa olisi nykyaikaiset koulutus- ja pukeutumistilat sekä 60-80 kajakkipaikkaa lisää. Samalla vanhan vajan punttisalin tilaan rakennettaisiin kajakkien kunnostustila.

Rauhaniemen vanha vaja on rakennettu 1940- ja 50-lukujen taitteessa. Jo useamman vuoden olemme kokeneet nykyiset tilat ahtaiksi ja vanhanaikaisiksi. Kajakkitilaa on laajennettu jo yhteen merikonttiin. Seuran oman kaluston kehittäminen on haasteellista, koska kajakkipaikat ovat täynnä. Sama tilanne on vuokrapaikkojen osalta. Jonoa on jatkuvasti noin kymmenen jäsenen verran, vaikka kajakkipaikkoja on yritetty tiivistämällä järjestää lisää.

Uudisrakennuksen suunnitelmia:

  • Harjakattoinen rakennus. Ulkomitat 30 m × 8 m.
  • Kokous ja -koulutustila: isosti ikkunoita pohjoiseen, jotta järvelle olisi avarat näkymät. Vino sisäkatto ja avara/korkea sisätila, pieni keittiönurkkaus (mikro, uuni, astiakaappi, astianpesu, jääkaappi). Peruslämmitys + ilmalämpöpumppu nopeaan lämpötilan nostoon.
  • Lämpimät pukutilat: lattialämmitys, ei suihku-/saunavarausta, mutta märkien varusteiden mukana tulevan kosteuden oltava hallinnassa.
  • WC: Halutaan kuitenkin siirtyä kompostoivasta puuceesta nykyaikaan ja valinta olisi alipaine-wc ja sille umpisäiliö rakennuksen eteläpuolelle. Huuhtelu- ja käyttövesi pumpattaisiin porakaivosta tai järvestä sekä tarvittaessa suodatetaan. Käsienpesuun lämmintä vettä: läpivirtauslämmitin tms., mutta ei lämminvesivaraajaa. Kunnallistekniikkaan ei ole mahdollista liittyä, koska kaupungin verkko on kaukana.
  • Punttisali
  • Kajakkivajat: 4 kpl erillisiä talleja, jossa hyllyt kajakkien säilytykseen. Kylmää tilaa. Ilmanvaihtuvuus on tärkeä, koska kajakkien ja varusteiden mukana tulee kosteutta. Tilaa 60-80 kajakille.
  • Keskeisimmät tilat oltava esteettömiä (kokoustila, wc)
  • Pukutilojen ja punttisalin yläpuolelle varaus oleskeluparvelle, mutta ei rakenneta ensimmäisessä vaiheessa.

Uudisrakennuksen erillisiin kajakkitalleihin siirtyvät vuokrapaikat vanhasta vajasta. Vanhassa vajassa nykyisten vuokrapaikkojen tilalle laajennetaan seuran kalustoa.

Vanhan vajan punttisalista tehdään kajakkien kunnostustila, joka voidaan tarvittaessa lämmittää.

Sivua on päivitetty viimeksi 28.6.2023.

Liiton tiedotteita

Kalenterissa seuraavaksi

Katso säännölliset tapahtumat ja kalenterin kuukausinäkymä Kalenteri-sivulla.