Home » Blogi

Category Archives: Blogi

Vihurin hallitus esittäytyy

OSA 1

Kevään vuosikokouksessa valittiin seurallemme uusi johtokunta.

Puheenjohtajana jatkaa Minna Kantsila, varapuheenjohtajana Ville Mantere, taloudenhoitajana Katri Kantola. Sihteeriksi valittiin Teemu Marku. Muut johtokunnan jäsenet ovat Marjo Puro, Johanna Mäenalusta, Niila Paloniitty, Marko Marenk, Esa Räsänen, Jarkko Uitti ja Jaska Kallio. Johtokunnan jäsenet esittäytyvät. Tässä neljä ensimmäistä esittelyä.

Ville Mantere on ollut Vihurissa vuodesta 2010. Hän on kurssijaoksen vetäjä ja varapuheenjohtaja.

Ville kertoo kuinka hän on päätynyt melonnan pariin: “Vuonna 2002 perustimme melontakaverin kanssa melontaseuran. Ei meillä ollut mitään koulutusta melontaan. Kunhan kauhoimme Kymijoella keskenämme. Ilmoittauduimme ohjaajakurssille, jotta saimme pidetyksi peruskursseja ja  lisää melojia seuraamme. Ohjaajakurssin pääsykokeena oli kutakuinkin nykyisen EPP2 taitotestin läpäisy. Olimme taitotestin jokaisessa suorituksessa tarkoituksella viimeiset näytön antajat. Siksi, ettemme tienneet juuri mitään oikeista tekniikoista ja saimme katsella muutaman mallisuorituksen ennen omaa plagiointia.
Siitä se lähti liikkeelle. Nyt Myllykosken Ladulla on Kymijoen rannalla upea vesistökeskus, paljon kajakkeja ja paljon aktiivisia melojia. ”

Ville kertoo, että aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan: “Meloin Helsingin edustalla iltahämärässä keltaisella Prion Barracudallani. Eipä ollut valoja kajakissa, eikä otsalamppuakaan ja siitä sainkin maksaa hinnan. Moottorivene lähestyi vasemmalta keula ylpeästi pystyssä ja suunta oli suoraan minua kohti. Mietin, pitääkö väistää kovaa meloen, sata mnopeeaa, vai peruuttaa vai huitoa merkinantoja melalla. Moottoriveneen suunta ei ollut vakaa ja tein kaikkia edellä mainittuja peliliikkeitä. Vene lähestyi ja otin viimeisen spurtin eteenpäin – turhaan. Vene kaartoi samalla loivasti ja suunta oli jälleen kohti minua. Eäisyys oli jo melko pieni, pelottavan pieni ja päätin jättää kajakin. Kajakki kumoon,  aukkari auki, ponnistus alaspäin ja reippaita uimaliikkeitä kohti meren pohjaa turvaan. Olettaakseni riittävän syvällä käännyin ja katsoin ylöspäin. Moottorivene meni ehkä muutaman kajakinmitan ohi. Ei siis olisi ollut välttämätöntä poistua kajakista, mutten uskaltanut seurata tilannetta liian pitkälle. Ei vara venettä kaada – kajakin kylläkin.”

Vihurin toivoisin edelleen kehittyvän seurana, jossa harrastetaan kaikkia melonnan lajeja, jotka meidän olosuhteissamme onnistuu. Eri melontalajit ovat tasa-arvoisessa asemassa ja kaikki puhaltavat yhteiseen hiileen. Retkimelojat kannustavat ja tukevat eri íkäisiä kilpureitamme ja vastavuoroisesti kilpamelojat opastavat retkimelojia melontatekniikassa. Kurssien ohjaamiset ovat haluttuja talkootöitä kaikille ja vahva me-henki vallitsee Rauhaniemessä ja Kaukajärvellä. Vihuri kasvaa ja rakennamme uuden vajan lisäkalustolle vanhaa kunnostettua vajaa unohtamatta. 
Kesällä pelataan pooloa Kaukajärvellä ja laitetaan Kajakin porukalle kovasti kampoihin. Melontakoulussa on säpinää ja talveksi junioreilla on oma uimahallivuoro. Kilpamelojat eri ikäluokissa ovat kotimaan kärjessä ja muutama kansainvälinenkin tähti kuuluu joukkoomme. Koskimelojat puljaavat ympäri Suomen kuohuvia koskia ja treenaavat Tammerkoskeen rakennetulla lyhyellä koskimelontaradalla. Retkiä on monenlaisia ja kaikki löytävät itselleen sopivan mittaisia maisemakierroksia. Keskiviikkomelonnoissa melojia ja SUP-lautailijoita niin paljon, että Rauhaniemessä laiturimme kupeessa kelluvaan saunalauttaan täytyy jonottaa vuoroaan. Soveltava melonta jatkaa suosiotaan ja Vihuri on toimiva sekä tasa-arvoinen melontaseura kaiken ikäisille, taustaisille ja kuntoisille melojille 🙂

Vihurin muodostuu Jäsenistään, meistä. Mitä enemmän annamme seuralle, sen enemmän seura voi antaa meille.

  • Johanna Mäenalusta
  • Vihurin jäsenenä vuodesta? 2013
  • Olen johtokunnassa ensimmäistä kautta. Varsinaista vastuutehtävää minulla ei ole, mutta koitan pitää retkimelojien ääntä kuuluvilla.
  • Mun juttu on (eväs)retkimelonta. Koskireissutkin käy, jos on hyvät eväät. Olen myös ohjaaja ja mukana kurssitouhuissa, jos ennätän.
  • Kerro jokin mukava melontaan liittyvä muisto Näitä on monta! Aika vähän on tullut huonoja retkiä tehtyä. Ehkä spessuimpia on olleet Utön ja Bengtskärin meriretket viime ja toissa kesänä. Ennen en ollut merellä melonut ja koukkuun jäin. Ja oli hyvät eväät. 
  • Mieleenpainunein kämmi tapahtui ennen Vihurin aikojani eräällä ruotsalaisella kanoottiklubilla. Aurinkoinen ja tyyni keli, bikinit, ei aukkopeitettä, ei aurinkorasvaa. Kirkkaanpunaiset etureidet muuten valkoisissa jaloissa olivat tämän jälkeen sekä kipeät että nolot. Ja pitkään.
  • Viihdyn, kun seuran toiminta jatkuu monipuolisena jatkossakin. Silloin en kerkeä tylsistymään ja pääsen haastamaan itseään uusissa jutuissa.
  • Kolme vinkkiä omasta kokemuksesta: Retkiruoan ei tarvitse olla ankeaa lisää vain vesi -kamaa, Haukisaaren vieressä on retkikohteeksi kiva luolasaari Lassinlinna ja poolotreeneihin on ookoo osallistua, vaikkei osaa heittää palloa.
Johanna Mäenalusta


  • Teemu Marku
  • Vihurin jäsenenä vuodesta? 2016
  • Tehtäväsi johtokunnassa: Sihteeri
  • Mitä teet Vihurissa? Pääosassa omatoiminen retkimelonta, mutta sitä tukemaan on hyvä joskus eksyä koskeen, salivuorolle, uimahallille…
  • Kerro jokin mukava melontaan liittyvä muisto: Koski1 -kurssin 1. lähtö laiturista kun ohjaaja työnsi vauhdilla veteen ja se tunne kun tajuat, että olet pystyssä, hampaat tallella ja häntäluukin on ehjä.
  • Kerro jokin melontaan liittyvä kommellus/hassu tapahtuma/kun kaikki ei mennyt niin kuin suunniteltiin: Kokemäenjoella leppoisan melonnan keskeytti pohjasta irronnut kaasuuntunut uppotukki, joka pullahti pintaan noin kymmenen metrin päässä ja melko korkealle. Oli lähellä ettei vaihtoalusvaatekerta tullut tarpeeseen.
  • Toiveita tai tulevaisuudensuunnitelmia Vihurin toiminnan tai melonnan suhteen? Toivottavasti jäsenmäärä, varsiinkin aktiivisten, pysyy hyvällä tasolla ja toiminnan monimuotoisuus säillyy. Henkilökohtaisesti toivon lisää kilometrejä niin hyvässä kuin huonossakin säässä.
  • Mitä muuta haluat vielä tuoda esille? Muistakaa juoda vettä.

Esa Räsänen

  • Vihurin jäsenenä vuodesta? 2016
  • Tehtäväsi johtokunnassa: Kilpajaoksen vetäjä
  • Mitä teet Vihurissa? Kilpajaoksen kanssa koordinoin Vihurin kilpailutoimintaa erityisesti rata- ja maratonmelonnassa ja toimin myös muun kilpatoiminnan yhteyshenkilönä. Olen myös aktiivisesti mukana lapsi- ja nuorisotoiminnassa sekä kuntomelonnan puolella
  • Tyynet kesäaamut Kaukajärvellä ovat parasta! Edellinen Tampere-melonta jäi myös mieleen: tuuli oli kova enkä uskonut selviäväni kaatumatta, mutta maaliin kuitenkin päästiin. Myös seuramme järjestämistä viikoittaisista tasoituskisoista on hienoja muistoja, kun on voinut (pienen etumatkan turvin) päihittää kansainvälisen tason melojia!
  • Kilpakajakin kanssa on ollut monenlaisia kommelluksia. Viime kesänä menin nurin keskellä mökkijärveä enkä onnistunut läheisen saaren rannasta kipuamaan kajakkiin takaisin. Uin sitten n. puoli kilometriä takaisin mökille. Se on aika pitkä matka uida kajakin kanssa.
  • Tietysti toivon, että seuran toiminta entisestään kasvaa ja kehittyy, ja että melontaolosuhteita saadaan parannetuksi sekä Rauhaniemessä että Kaukajärvellä. Olisi hienoa saada yhteisponnistuksin naapuriseurojen kanssa Kaukajärvelle sellainen melonta- ja soutustadioni, joka täyttää nykyiset kansainväliset kilpailuvaatimukset. Nuorisotoiminnan lisääntyminen on ollut hienoa ja toivon sen jatkuvan. Kilpajoukkueelle realistinen tavoite olisi Suomen Cupin seuramestaruus (v. 2018 toinen sija). Omalla kohdallani koitan pitkällä tähtäimellä parantaa melontakuntoa, tekniikkaa ja tasapainoa. Haasteita riittää!
  • Jos kilpa- tai kuntomelonta erityisesti kiinnostaa ja niihin liittyen on kysymyksiä, niin minuun voi mielellään ottaa yhteyttä!
Esa Räsänen

Ei kun vesille – mutta tietäen veden olevan kylmää

Vihurilainen-lehden tilalla aloittaa nyt blogi. Blogissa kirjoitetaan melonnanharrastajille tärkeistä aiheista. Blogiteksti voi olla matkakertomus, retkisuunnitelma, melontatekniikan analyysia tai mitä tahansa, jota voisi olla kiinnostavaa lukea. Lähetä tekstisi tai ideasi tiedottaja@vihuri.info

kuva: Marjo Puro

5.5.2019

Hyvä meloja. Nyt kun vedet vapautuvat jäistä ja ilma lämpenee, on tärkeää muistaa pari hyvin punnittua ohjetta keväisiä ensimelontoja ajatellen:

–        Melontaliivit aina päälle (ne pitävät pinnalla, vaikka käsistä ja jaloista loppuu uintivoima kylmässä)

–        Pukeudu veden lämpötilan mukaan (lämmin ilma hämää; ui pari vetoa niin todellisuus paljastuu)

–        Pysy alle 50m päässä rannasta; ui kaaduttuasi kajakin kanssa rantaan (uiminen melonta­kamppeissa on hitaampaa kuin luulet, äläkä unohda kajakkia – varavaatteesi ja termari on siellä)

–        Vesitiiviisti pakattu tai vesitiivis kännykkä melontaliivin taskuun (voit soittaa apua)

–        Valitse tavallista vakaampi ja varmasti kelluva kajakki (tasapainosi ruostui talvella)

–        Tarkasta kajakkisi, liiviesi, aukkarisi ja anorakkisi/kuivapuvun kunto talven jäljiltä

–        Käytä (esim. ikkunapesu)sormikkaita melontarukkasten alla (sormet säilyy toimintakykyisinä)

–        Ota varavaatteet vesitiiviisti mukaan (jotta rannalle päästyäsi saat itsesi lämpimäksi)

–        Lämmintä juotavaa/keittoa termarissa (ks. yllä)

–        Melo kaverin kanssa (apu on vieressä)

–        Tee vajakirjaan merkinnät, tai kerro kotona reittisi ja aikataulusi (jotta tiedetään kaivata ajoissa)

–        Kokeneena melojana muista esimerkkivaikutuksesi

https://www.melontajasoutuliitto.fi/?x253956=1758751

Keväisin terveisin 
Turvallisuusvastaava Pertti Peussa

Tämä julkaisu erääntyy 19.05.2019 22:49

Seuraa Vihurin nuoriso­toiminnan ja urheilijoiden tapahtumia instagramissa.
This error message is only visible to WordPress admins

Error: API requests are being delayed for this account. New posts will not be retrieved.

There may be an issue with the Instagram access token that you are using. Your server might also be unable to connect to Instagram at this time.

Error: No posts found.

Make sure this account has posts available on instagram.com.

Click here to troubleshoot

Vihuri @ Facebook

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
Pirkanmaan purot: Kiimajoki. Lähin paikka missä voi meloa koskessa taitaa olla Kiimajoki. Yläosan pari koskea on ihan mukavia laskettavia aloittelijoillekin. (Death wish -tyypeille löytyy sitten V-luokan Kalmakurki). Ja Terälahdessa voi pysähtyä jätskille. Jostain syystä täällä ei olla usein käyty (no, maisemat on ehkä vähän tylsiä), mutta pitänee joskus korjata tilanne.Image attachmentImage attachment

Comment on Facebook

Tätä ei muuten ole Pirkanmaan melontareittioppaassa, mutta tuolla on infoa: www.kiimajoki.fi/

Ja kiimajoki sopii hyvin myös perhemelontaa. Kosket on helpohkosti ohitettavissa.

Ja koottavan kanootin kanssa sinne voi matkustaa helposti vaikka bussilla. Ja jatkaa melontaa Nässyä pitkin vaikka takaisin Tampereelle. Me tosin tultiin takaisinkin bussilla Teiskosta.

Ei se nyt niin kauhee horrori ole se Kalmakurki. Musa ehkä hämää: youtu.be/FHO7toNLHYg

Tässä hieman letkeenpää musaa: youtu.be/1KE-fGd1Ar4 Ja Kalmakurki myös. Eka kerta kun ite laskin, maajoukkuemies Kaukolan Tuomas oli käyny laskeen sitä ennen Aution Arin kanssa. Silloin olin pelastusmelojana suvannossa. Reitin loppupäässä lähellä luontokoulua, on Vehkakosken pelimonttu, jossa on sopivalla virtaamalla tehty ihan kärräreitä. Jorilla voi olla jotain matskua tästä.

View more comments

Vihurin puutalkoissa keli vaihtui yhtä nopeasti kuin puut siirtyivät liiteriin. Talkooväki oli tehokas ja nopea 💪Image attachmentImage attachment
Heikoilla jäillä kannattaa olla aina riittävästi kelluttavaa materiaalia mukana.Image attachmentImage attachment

13.03.20

Tampereen Uintikeskus (Kalevan uimahalli) suljetaan toistaiseksi Koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Täten myös Vihurin allasvuorot jäävät pois ohjelmasta, kunnes tilanne muuttuu. ... Lue lisää

Comment on Facebook

Onpa harmi, mutta varmaan oikea päätös.

13.03.20

Ratinan kuntosali on toistaiseksi suljettu Koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Täten myös Vihurin kuntosalivuorot jäävät toistaiseksi pois ohjelmasta. ... Lue lisää

Comment on Facebook

Äh. Just olin ovenkahvassa kiinni ☹️

13.03.20

Tänään olisi Haukisaaren klapitalkoot. Kestääkö jää? ... Lue lisää

Comment on Facebook

Kestää. Mantereen ja saaren välissä oli maanantaina noin 20cm. Eilen Pyhäjärvellä olis päässyt luistelemaan: pinta oli niin kova.

Kari Tikkanen veti hyvät ergoreenit ja porukalla alkaa melonta taas kulkea kesän lähestyessä. Vielä kaksi kertaa Karin ohjaamia torstaireenejä jäljellä 19.3. ja 25.3. Tervetuloa 😊

10.03.20

Onko kukaan menossa torstaina ergovuorolle autolla Hervanta/Annala/Kaukajärvi-akselilta? Itsellä ei ole tuolloin auto käytettävissä. ... Lue lisää

Comment on Facebook

Olisin myös kiinnostunut tällaisesta kyytimahdollisuudesta!

09.03.20

**Vihuri luopuu hyppyaltaasta uimahallivuorolla. 14.3.2020 lähtien ei ole enää puljausvuoroa hyppyaltaassa. Syynä on korkeat kustannukset vähäiseen käyttöön nähden sekä se, että puljaajien turvallisuutta ei voida taata silloin kun pelataan pooloa. Lauantaisin (17:30 - 19:30) jatkuu poolovuorot normaalisti ja sunnuntaisin (8:00 - 10:00) jatkuu puljausvuorot kuten ennenkin. Aina kun jatkossa pelataan pooloa, pitää huolehtia ettei hyppyaltaassa ole ketään. Pahoittelut lauantai-puljaajille.** ... Lue lisää

08.03.20

Meriturvan koulutukseen (22.3.) on vielä vapaita paikkoja.
Ilmoittaudu viimeistään 11.3. kuluessa.

Ilmoittautumisohjeet löytyvät jäsenpostistasi sekä täältä Facebookista Vihurin tapahtumista.
... Lue lisää

05.02.20

PÄIVITYS:

Retkisuunnittelupalaveri perjantaina 6.3.2020 klo 17:00 As Oy Koskentien tiloissa. Uudessa ajankohdassa on aikataulupaineista johtuen puolentoista tunnin aikaistus aikaisempaan ilmoitukseen. Klo 17:00-18:00 ruokailua ja yleistä seurustelua. Varsinainen retkisuunnittelu alkaen klo 18:00.

Yhä edelleen pätee se, että tarkempaa tietoa illan sisällöstä on luvassa sähköpostitse hieman lähempänä tapahtumaa.

Terveisin
-Retkijaos
... Lue lisää

Comment on Facebook

Retkijaos muistuttaa, että retkisuunnitteluiltaan 6.3.2020 toivotaan ilmottautumisia viimeistään kuluvan viikon sunnuntaina. Tätäkin enemmän toivotaan suunnitelmia, ideoita ja ajatuksia kesän retkistä, joita suunnitellaan valmiiksi suunnitteluillassa. Terveisin -Retkijaos

Comment on Facebook

Ainakin meille kouluttajille jäi... 🤗

Kiitos vielä kaikille loppujärjestelyissä auttaneille! 💖

Comment on Facebook

Onhan se yks hekomies hyvä, mutta jos on 3 isoa palomiestä ja yksi samaa laatua pienempi, niin sitten onnistuu vaikka voltti: youtu.be/vehtAITWqHU

Ja joskus 2006 tehtiin sellainenkin avustettu temppu Nokian Melamekkojen hallivuorolla, että Tinpa the Space Monkey (aka Timo Salo, joka oli silloin meidän firmassa töissä) teki tosi ilmavan kick flipin. Kolme äijää meni sen kajakin alle ja otti kiinni (jalat pohjas ja kyseessä oli kantikas freestylekajakki, varmaankin Pyranhan 420) ja pumppas ylös alas vedestä pari kertaa ja viimeisellä heitti kajakin ilmaan ja pisti toisen puolen käsillä kajakkiin pituusakselin ympäri olevaa jenkaa. Ja olihan Space Monkey ihan varteenotettava telinevoimistelija taustaltaan, niin piru, se teki 360 pyörähdyksen kajakin pituusakselin ympäri ilmassa. En oo varma löytyykö tätä enää mistään videolla. Siihen aikaan aika paljon kuvattiinkin. Jori: muistakko löytyiskö sulta tästä todistusaineistoo?

Jeeeeee! Hyvä Inari!

Hyvä hyvä hyvä!!! 💪

Vaude hienosti!

View more comments

16.02.20

Sunnuntaina (23.2. klo 8:00) pelataan uimahallissa mummopooloa! ICF ei ole vielä julkistanut mummopoolon virallisia sääntöjä, mutta ne ovat suurin piirtein samat kuin oikeassa kanoottipoolossakin - paitsi että mummopoolossa ei saa taklata. Eikä puhua rumia. Kyseessä on siis poolon leppoisampi versio, joka sopii aivan kaikille. Ikärajaa ei ole (eikä sukupuolisyrjintääkään harrasteta), pääasia on että on mummofiilis. Vapauta siis sisäinen mummosi, ja tule hallille höntsäämään. (Ilmoittautua ei tarvi, mutta voihan tähän vastata, jos tietää tulevansa). ... Lue lisää

Comment on Facebook

Minä tulen myös tosi mielelläni toisella kertaa, jos tällainen järjestetään!

Helsingissä olen pari kertaa käynyt Mummotunnelissa, mutta viihtyyvyys oli aika heikkoa. Täytyypä tulla kokeilemaan, jos mummopoolo olisi mukavampaa.

Aina mukana kaikissa mummotouhuissa!

Tulenpa etsimään sisäistä mummoani 😉

Testaamme myös uutta ilmoittautumisjärjestelmää tällä tapahtumalla, joten käykäähän ilmoittautumassa osoitteessa www.vihuri.info/ilmoittautumiset/

View more comments

Load more